Mattokutomo Malla

Vastuullisuus, innostus ja tekemisen ilo ovat arvoja, joiden pohjalta toimimme.

Hei!
Olen Maria
Viita-aho-Tohni,
Mattokutomo Mallan yrittäjä

Mattokutomo Mallan tarina sai alkunsa oikeastaan jo 1970-luvulta, kun Mallan perustajan Marian vanhemmat perustivat nykyään VM-Carpet Oy:nä tunnetun mattokutomon Lappajärven Karvalaan. Marian ja muiden kylän lasten elämään kuului perinteikäs tekstiiliteollisuus ja melkein joka maalaistalossa louskuttavat matonkutomakoneet. Mattojen kuteita kerittiin kudepaaleista, mattoja viimeisteltiin mummulan tuvassa ja kutomolla oli töissä niin mummot kuin naapurin sedät ja täditkin. Näissä ympyröissä Maria vietti kasvuvuotensa alle kouluikäisestä alkaen. Käsityöperinnettä oli toki muutenkin; mummu ompeli vaatteita, kutoi ryijyjä ja mattoja käsikangaspuissa ja maatalon emäntänä isoäiti (isu) kutoi joululahjaksi muun muassa lämpimiä villasukkia.

Parhaimmillaan pelkästään Lappajärvellä oli yli 90 rekisteröityä mattokutomoyritystä. Ajat muuttuvat ja kutomot Suomessa ovat vähentyneet eikä olemassa olevillekaan valitettavasti helposti jatkajia löydy.

Mattokutomo Malla osti syksyllä 2021 Irma Ylitalon nimellä parisenkymmentä vuotta toimineen mattokutomon juuri siksi, että tämä kutomo säilyisi ja sen laadukkaat matot ovat edelleen asiakkaiden saatavilla. Tahtotilana on näin säilyttää mattojen valmistusta ja osaamista kotimaassa myös tulevaisuudessa.

Mallan sisaryritys Karvala Oy:llä on myös oma mattokauppa Kotimatto Seinäjoella. Kotimatto on myynyt tämän kutomon mattoja melkein alusta alkaen, joten tuotteet ja laatu ovat tuttuja pitkältä ajalta. Mallan mattoja on saatavilla useissa matto- ja huonekaluliikkeissä eri puolella Suomea sekä myös muutamissa verkkokaupoissa.

Rakkaus kotimaisiin mattoihin sekä halu säilyttää osaamista ja valmistusta Suomessa ovat Mattokutomo Mallan vahvat motivaatiot jatkaa kutomon toimintaa.

 

Ps. Joko kerroimme, että mattojamme saa myös räätälöidyillä mitoilla? Toistaiseksi maksimileveys on 160 cm.

 

Kaikki mattomme valmistetaan Etelä-Pohjanmaalla Kauhavalla. Niitä tehdään myös omilla mitoilla. Toistaiseksi 160 cm leveyteen saakka. Pituus voi olla tarvittava.

Pääraaka-aineet ovat kierrätetty puuvilla, jota on vahvistettu polyesterillä sekä kulutusta kestävä paperinaru. Viskoosia on loimessa. Sekä paperinaru että viskoosi ovat puupohjaisia materiaaleja.

Laadukkaat mattomme ovat paitsi kestäviä myös kauniita ja helppohoitoisia. Ne sopivat myös allergisille ja lemmikkiperheisiin.

Mattojamme on saatavilla useista mattomyymälöistä sekä huonekalukaupoista, muutamasta verkkokaupasta sekä omasta Kotimatto myymälästämme Seinäjoella ja verkkokaupasta kotimatto.fi

0 +
vuotta alalla

Kiinnitämme huomiota yksityiskohtiin

Kotimaiset ja kestävän kehityksen mukaiset matot ovat lähellä sydäntämme.

Rakkaus kotimaisiin mattoihin sekä halu säilyttää osaamista ja valmistusta Suomessa antavat meille Mattokutomo Mallalla vahvasti motivaatiota jatkaa kutomon toimintaa ja näin tarjota asiakkaille laadukkaita, lähellä tuotettuja, puhtaita mattoja.
Aina, kun valitset meidän valmistaman maton, saat meidät iloisiksi ja ottamaan muutaman tanssiaskelen.

Laadukkaiden mattojen valmistamiseen käytämme luotettavaa lähisähköä.